Tässä näitä vanhoja jutttuja. Petri Burtsovin kanssa taitettiin peistä Salonseudun Sanomissa keväällä 2006. Sillon sapetti Salon tehdas, mutta nyt sapettaa kyllä enemmän. Tulee pian lyhyet hautajaiset. Nykyään jopa hallitus tuntuu reagoivan jotenkin, EU:n “perhearvot” herättävät viimein kysymyksiä…
SSS-1: Juurikkaan pitkät hautajaiset
9.2.2006 klo 17:48 |
(julkaistu Salon Seudun Sanomissa 12.2.2006) .
Juurikkaan viljely on Suomessa vaarassa loppua. Tämä kaikesta toiveikkuuden herättelystä huolimatta. Salon tehdas laitetaan kiinni ja Säkyläkin ilmeisesti lähivuosina. Samalla EU:hun liittymissopimus vuodelta 1994 muuttuu maatalouden kannalta täysin mitättömäksi paperiksi. Siinä nimittäin luvataan oikeus ja mahdollisuus tuottaa elintarvikkeita joka puolella Eurooppaa. Miksi mikään maatalouden muoto olisi turvassa, jos kerran sellaisen ruoka-aineen valmistus lopetetaan Suomesta, jota ilman tuskin minkäänlaista ruokaa voi valmistaa?
Voisiko joku (viisas) taloustieteilijä kertoa minulle, mitä järkeä on lisätä sellaisten maitten tuotantoa, joka jo valmiiksi tuottavat yli oman tarpeensa? Jos kaikki tähänastiset tuottajamaat tuottaisivat vaikka sen 70% omasta kulutuksestaan kuten Suomi, löytyisi kehitysmaiden sokerillekin kysyntää. Kyseessä olisi taloustieteestä tuttu win-win-tilanne. Jos eurooppalaisen maataloustuotannon idea kerran on varmistaa jonkinlainen elintarviketuotannon omavaraisuus maissa, miten sitä voidaan säädellä Daniscon tapaisten firmojen vaatimuksilla. Jos maatalouden tukeminen loppuisi EU:sta, loppuisi myös elintarvikkeiden tuotanto, niin Portugalista, Ranskasta kuin Suomestakin. Daniskon täytyisi siirtää tehtaansa Brasiliaan jne. jonne sitten saisivat eurooppalaiset insinöörit seurata niitä, jos niin haluaisivat. Käytännössä näiden firmojen olemassaolo riippuu täysin EU:n tuista. Ja niitä tukia ei ole laadittu tuottamaan voittoa yrityksille, vaan takaamaan elintarvikkeiden tuotanto Euroopassa. Virhe oli tietysti myydä Suomen Sokeri juuteille, sen ovat myöntäneet eräät merkittävät talousihmisetkin.
Mutta yksi asia on varma. EU:n suurten maiden, Saksan ja Ranskan elintarviketuotannon tukeminen ei tule loppumaan. Me vaan täällä Euroopan laidalla kohta rahoitamme sitä, kun voisimme samalla rahalla ostaa sokeria ja muita tuotteita kehitysmaista vuosikymmeniksi. Ja kun maataloustukien osuus EU:n budjetista tulee olemaan jatkossakin suuri, alkaa koko EU käymään melkoisen kalliiksi Suomelle. Monet suomalaiset ihmettelevät, mitä järkeä on tuottaa sokeria jossain Suomessa. He luulevat ilmeisesti, että sitä muualla Euroopassa tuotetaan ihan noin vain, ilman tukea. Kun itseasiassa keski- ja länsieurooppalaiset tuottajat saavat melkein joka tuotteen kohdalla enemmän tukea kuin suomalaiset.
Sokeripäätös ennakkotapauksena koko suomalaiselle maataloudelle muodostaa väkisinkin todella vahvan rakennuspalikan EU-vastaisuudelle. Vaan kyllä täällä sinisilmäisiä on oltukin. Ei siitä ole kun pieni aika, kun oltiin “EU:n ytimessä”, sitten jäi elintarvikevirasto saamatta ja nyt tapetaan sokerinviljelijätkin. Propaganda puri minuunkin, myönnän. Mutta en usko että olen ainoa, joka joutuu nyt tosissaan tarkastamaan kantaansa “Euroopan suuren perheen” suhteen.
SSS-2: Maailmantalouden täydellinen vapaus on utopiaa, onneksi
21.2.2006 klo 14:37 |
Petri Burtsov kirjoitti (SSS 15.2.) kaupan vapauttamisen siunauksesta, kuten myös kompromissien teosta. Kysyn edelleen, minkä vaihtoehtojen välillä kompromissit tehtiin, ja miksi. Koska sokerintuotanto, kuten muukin elintarviketuotanto Euroopassa ei perustu kaupan avoimuuteen, suhteelliseen etuun tms. vaan muihin arvoihin, olisivat vaihtoehdot voineet olla esim. ”vähennetäänkö sokerintuotantoa Ranskassa vai Latviassa ja kuinka paljon?”. Näin asiat eivät kuitenkaan olleet. Suuret tuottajamaat ja tukien varassa pyörivä elintarviketeollisuus sanelivat vaihtoehdot mm. Suomelle, ja samalla Suomessa puhuttiin ”kompromissista”. Tilanne on hyvin kaukana siitä EU:sta, joka suomalaisille esiteltiin 90-luvun alussa ja EU:sta, johon Suomi liittyi 1994. Sokerintuotannon säilyttäminen Suomessa ei ole mitenkään ristiriidassa EU:n markkinoiden asteittaiselle avaamiselle kehitysmaiden sokerille kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin. Kiina- ilmiö osoittaa meille kilpailun kovuuden. Tähän kilpailuun olemme nyt menossa vain yksi ässä kädessä, -korkea teknologia. Totuus on kuitenkin, että vaikka heräisimme kaikki huomenna insinööreinä, ei meille kaikille silti välttämättä riittäisi töitä, löytyyhän Kiinasta, Intiasta ja muista halvan työn maista myös insinöörejä. Seuraavaksi lähtevät Suomesta kuulemma tutkimus ja tuotekehitys. Nokiakin vähentää Salossa jo nyt. Seuraava askel täydellisen liikkuvuuden maailmassa olisi palkkojen harmonisoituminen, joka esim. Aasian väestömäärä huomioon ottaen tarkoittaa palkkojen romahdusta Euroopassa ja niiden lievää nousua halvan työn maissa. Tämä on onneksi vielä hypoteettinen tilanne, mutta sen realisoituminen ei kenestäkään länsimaalaisesta voi olla toivottavaa.
Maailma ei ole mustavalkoinen, mutta kilpailun kovassa maailmassa jokainen maa ajaa omaa etuaan. Toivoisin Suomen poliittisen johdon pystyvän parempaan tällä saralla. Historiallisia esimerkkejä tästä on lukuisia.
SSS-3: Arvokeskustelua
2.3.2006 klo 13:15.06
Ilolla havaitsen, että myös suhteelliseen etuun ja äärimmäisyyksiin vietyyn globaaliin erikoistumiseen uskovat, kuten Petri Burtsov (SSS 25.2.2006) ovat kanssani samaa mieltä Suomen heikosta esityksestä EU:n sokeripäätöksestä.
Mainittakoon vielä, että Suomi on sokerin suhteen itse asiassa hyvä esimerkki maasta, joka on valmis avaamaan markkinoitaan vaikkapa kehitysmaille tuottaessaan vain 70% omasta kulutuksestaan. Toisaalta en voi uskoa Euroopaaan, joka kuljettaa peruselintarvikkeet yli 400:lle miljoonalle ihmiselle tuhansien kilometrien päästä. Esim. ajatus lähiruuasta on tämän kanssa täysin päinvastainen. Haluaisin myös tietää, onko laskelmissa otettu huomioon se, miten tuotannon kasvattaminen esim. Etelä-Amerikassa vaikuttaa hintaan, varsinkin nykyään kun etanolin tuotannon kehittäminen (vaikkapa sokerista) kiinnostaa kovasti. Pitää todella miettiä, minkä suuruisen loven sokerin hinta kuluttajan kukkaroon tekee, kun sitä vertaa sokerintuottajien jne. kulutuksen vaikutukseen esim. salonseudun talouteen. Myös ruoantuotannossa raaka-aineet eivät ole kovin suuri menoerä.
Kehitysmaiden ongelmat johtuvat paljolti epätasaisesta tulonjaosta, sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puuttumisesta, ja ne ongelmat eivät ole pelkällä rahalla ratkaistavissa. Sokeriviljely ei kehitysmaissa toimi perheviljelmä-mallilla, vaan rahat menevät plantaasinomistajan taskuun, valitettavasti. WTO:n neuvotteluiden suhteen on kyllä mahdollista, että kauppa- ja teollisuussektori on isot markkinat tähtäimessään puhunut puolisalaa suomalaiset ruuantuottajat ulos kuviosta jo aikaa sitten. Mutta jos nykyinen tilanne olisi ollut yleisessä tiedossa vuonna 1992, olisi esim. Keskustan käännyttäminen EU:n kannalle ollut Esko Ahollekin mahdoton tehtävä. Kansanäänestyksen tulos olisi voinut olla toinen.
Mutta arvokeskusteluhan tämä lopulta on. Minulle suomalainen ruoantuotanto on myös osa maaseudun elävänäpitämista, ja näen maanviljelyn myös kulttuurisena arvona. En halua asua Euroopassa, jonka pellot ruohottuvat. Ruoantuotanto on kuitenkin myös turvallisuustekijä, niin ruoan puhtauden ja tuotannon eettisyyden, kuin huoltovarmuudenkin puolesta. Ruoalla kun ei ole substituuttia.
