23.8.2007 klo 11:40 |
Nyt kun siviilipalvelustakin ollaan lyhentämässä, ajattelin tutustua Aseistakieltäytyjäliittoon ja heidän ajatuksiinsa. Sitten päätin peilata niitä omiin järkeilyihini. Ehkä opinkin jotain. Aloin käydä jopa sisäistä vuoropuhelua, joka on kuulemma ihan tervettä joskus. Noh, tässä tulos…
“AKL ei usko aseisiin perustuvaan turvallisuuteen. On väärä lähtökohta, että eri valtioiden ja niissä asuvien ihmisten intressit ovat vastakkaiset..”
Periaatteessa oikein. Ihmisten intressit ovat samanlaiset joka paikassa. Rauha on perimmäinen intressi kaikkialla. Mutta maailmaa pyörittävät valtiot, joiden päämiesten intressit ovat eräissä maissa hyvin kaukana kansalaisten intresseistä. Heidänhän ei tarvitse itse osallistua taisteluihin. Oman katsomukseni mukaan vastuu on kuitenkin aina kansalla, koska se on toimija. Ilman johtajien käskystä toimivaa kansaa ei tapahtuisi mitään. Mutta jos kansaa ei kiinnosta oman valtionsa toimet, törmätään ongelmaan. Tässä korostan, että poliittisten oikeuksien puuttuminen ei ole mikään syy kieltäytyä vastuusta. Niiden puuttuessa on kansan velvollisuus hankkia ne itselleen. Muuten kansa on vain tahdoton koneisto, jonka kuka tahansa hullu voi ottaa käyttöönsä.
Mutta eikö armeija ole juuri tällainen koneisto? Ei, koska kaikki on lopulta kansan vastuulla. Demokratia tai ei, asevelvollisuus tai ei. Kansa kantaa vastuun valtionsa sotilaallisesta toiminnasta, taistelee se sitten itse tai toimii maksumiehenä. Välillä kansaa ei valitettavasti edes tunnu haittaavan sodan käyminen (hyökkääminen) toista kansaa vastaan. Ei ainakaan, jos hyökkäävä valtio on tarpeeksi voimakas tai sen kansalaisten määrä tarpeeksi suuri. Tuskinpa esim. keskivertovenäläistä paljoa hetkautti Itä-Puolan tai Baltian maiden liittäminen Neuvostoliittoon, tuskin edes Talvisota. Tämä sillä edellytyksellä, että kyseessä ei ollut hyökkäyksessä mukana ollut sotilas tai hänen omaisensa. Ei hänelle edes kerrottu totuutta asiasta silloin, eikä ole kerrottu kunnolla vieläkään.
Ja sitten on armeijoiden toinen puoli. Jos ei ole armeijaa, ei sitä voida käyttää myöskään heikkojen puolustamiseen kotona tai ulkomailla. Valtioilla on aina ollut armeijoita, joihin on löytynyt sotilaita joko velvoitusperiaatteella tai rahalla. Historiallisesti melko lyhyen asevelvollisuuskauden jälkeen olemme Euroopassa itse asiassa palaamassa palkka-armeijoihin, jotka ennen Ranskan vallankumousta olivat yleisiä. Köyhiä värvättäviähän aina riittää. Tässä päästäänkin kätevästi seuraavaan lauseeseen.
“On väärä lähtökohta, että turvallisuus on turvallisuutta toisia valtioita, toisia ihmisiä vastaan. Toisten ihmisten tappaminen tai siihen valmistautuminen ei luo suojaa todellisia uhkia, esim. ympäristöongelmia tai köyhyyttä, vastaan.”
Ensinnäkin kukaan ei ole väittänyt, ettei muita kuin sotilaallisia uhkia olisi, tai että ne ja sotilaalliset uhat olisivat jotenkin toisensa poissulkevia. Muut kuin sotilaalliset uhat ovat merkittäviä. Toiseksi toisten ihmisten tappaminen (sota) on varsin eri asia kuin siihen valmistautuminen. Vertailukohdaksi voisi ottaa pommisuojien rakentamisen tai niihin asumaan muuttamisen. Kolmanneksi , ja tätä korostan, reaalimaailmassa ihminen on ajoittain todellakin uhka toiselle ihmiselle. Joka päivä tuhannet kuolevat toisen ihmisen (usein myös sotilaan) käden kautta. Sen lisäksi, että sotilaat tappelevat keskenään, on viime vuosikymmeninä sotilaiden väkivalta siviilejä kohtaan lisääntynyt valtavasti. Tärkeää olisi opettaa ihmiset (johtajat ja sotilaat) kunnioittamaan toisten ihmisten ja ihmisryhmien perusoikeuksia. Mutta on tilanteita, joissa on pakko todeta, että opetus ei ole mennyt perille. Tilanne on siitä syystä toiveikas, että ihmisten intressit todella ovat samanlaiset. Ihmiset kanssakäyvät yhä enemmän toistensa kanssa, ja osaavat näin asettua yhä paremmin toistensa asemaan.
“Pikemminkin sota ja asevarustelu pahentavat näitä ongelmia tuhlaamalla niiden ratkaisemiseen ja ehkäisemiseen kipeästi tarvittavia taloudellisia ja inhimillisiä voimavaroja. Ihmiskunta voi ratkaista olemassaoloaan ja kotiplaneettaansa uhkaavat vaarat vain toimimalla yhdessä.”
Täysin totta koko ihmiskunnan kannalta. Kannattaisi tältä seisomalta lakkauttaa kaikki armeijat yhtäaikaa. Mutta koska niin ei tapahdu, olisi valtion itsemurha lakkauttaa armeija. Tämä siis tilanteessa, jossa ei voida luottaa jonkun muun valtion armeijan tukeen. Teoreettisessa tilanteessa, jossa Suomi lakkauttaisi armeijansa, ottaisivat EU ja NATO vastuun Suomen alueesta. Ja ihan oman etunsa vuoksi. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa Kosovo, joka piakkoin kai itsenäistyy. Kun se päivä koittaa, perustetaan myös Kosovon valtion armeija, koska Länsi haluaa joukkonsa kotiin…
“Aseisiin perustuvan turvallisuuden sijasta AKL haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa maailmaa, jossa vallitsee todellinen turvallisuus. Turvallisuus, joka ei perustu aseisiin, vaan siihen, ettei kukaan enää tarvitse aseita. AKL:n toiminnan pohjana on kansainvälinen sodanvastustajien julistus: “Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta minkäänlaista sotaa ja taistella sotien kaikkien syiden poistamiseksi”Paitsi että armeijat ovat tulosta rakenteellisesta väkivallasta, ne myös ylläpitävät sitä. Sen takia pidämmekin aseistakieltäytymistä ja antimilitaristista toimintaa tärkeänä osana kamppailussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta.”
Miten voidaan luopua yksipuolisesti aseista maailmassa, jossa kuitenkin eräät tuntuvat tarvitsevan aseita? Aseethan ovat vallan väline, ja jos molemmilla osapuolilla on aseita, on valtasuhde heikompi kuin jos toinen on aseeton. Kukaan ei sodi sodan vuoksi, paitsi ehkä sotaan “tottuneet” terroristit/vapaustaistelijat, joilla ei ole mitään muuta elämässään. Johtajapuolella on myös herroja kuten G.W.Bush, joka saa rahaa aseteollisuudelta. Sodalla on aina syy ja tavoite, vaikka syy joissakin sodissa menettäisikin merkityksensä ja tavoite tulisi mahdottomaksi saavuttaa. Sota tapahtuu silloin, kun sotilaallisella toiminnalla katsotaan voivan saavuttaa jotain, joka on operaation arvoista. Jokaiselle lienee tuttu ajatus aseiden rauhoittavasta vaikutuksesta esim. Kylmän Sodan aikana. Sodan hinta oli liian suuri. Toisaalta II Maailmansota nosti esim. Neuvostoliiton maailmanvallaksi, sodalla se laajensi aluettaan ja loi sitä hyödyttävän alusmaiden verkoston. Näin sota ja armeija mahdollistivat muitten kansojen alistamisen. Samaan aikaan sota ja armeijat loivat mahdollisuuden demokratialle ja vapaalle yhteiskunnalle niin Länsi-Euroopassa kuin Suomessakin. Myöhemmin sotilaallinen toimenpide tarjosi mm. mahdollisuuden Kosovon albaaneille palata koteihinsa. Ja niin edelleen. Sitten on myös pitkä lista sotia, joista ei ole ollut mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa kaikille osapuolille.
Sodan alkaminen on aina shokki, vaikka tunnemmekin tarinat I Maailmansodan innostuneista nuorukaisista. Edelleen on aina niitä, jotka eivät usko sotaan ennankuin se lopulta syttyy. Tällaisia oli Talvisodan aattona mm. Suomen hallituksessa useita, esim. Väinö Tanner. Hän piti varustautumista uskomattomana tuhlauksena vielä kesällä 1939. Tuloksena olivat sotamiehet, jotka lähtivät siviilikamppeissa rintamalle.
Toivoisin, että Aseistakieltäytyjäliitto painottaisi, selkeyden vuoksi, rohkeasti lopullista päämääräänsä, joka kuuluu näin:
“Aseistakieltäytyjäliitto pitää armeijalaitosta ja asevelvollisuusjärjestelmää tarpeettomina ja vaatii niiden lakkauttamista.
Kuten jo todettu, toivon vilpittämästi ihmiskunnan kannalta että ajatus leviäisi etenkin maailman suurvaltojen johtajien keskuudessa. He kuitenkin pyörittävät suurinta osaa maailman armeijoista. Mutta ajatus ei näytä saavan suosiota, pikemminkin näyttää käyvän päinvastoin. Näin on asia etenkin Venäjällä, jonka rooli on Suomen kannalta merkittävin. Ajatus armeijan lakkauttamisesta tai sen minimoimisesta ei ole kovinkaan uusi. Sinisilmäisyyteen ei meillä Suomessa kuitenkaan ole enää toista kertaa varaa. Lahden takana ovat virolaiset ”oppineet läksynsä”. Monet heistä vakuuttavat, että ”toista kertaa ei antauduta tappelematta”. Koska omat voimat eivät siihen viime kerralla riittäneet, on liittouduttava tulevaisuuden varalle. Samantapaisia ajatuksia on myös ollut juutalaisilla suhteessa Israelin valtioon ja armeijaan post-holokaustisena aikana. Ei haluta enää koskaan kokea avuttomuutta.
Näissä pohdinnoissa realismi ja idealismi törmävät auttamatta. Harva idealismi tarkastelee koko tilannetta, usein keskitytään yhteen epäkohtaan. Näin on myös anti-militarismin kanssa. Realismi puolestaan joutuu jo nimensä puolesta ottamaan tilanteen kaikki aspektit huomioon. Aseistakieltäytyjäliiton mukaan valtiolla eikä ihmisellä ei kertakaikkiaan ole missään tilanteessa oikeutta puolustautua aseellisesti. Tähän voi todennäköisesti harva suomalainen yhtyä. Kaunis ajatus sinänsä.
