Pointteja kielikeskusteluun
9.8.2006 klo 20:19 |
Nämä seuraavat seikat ovat kiinnittäneet huomioni, kun olen seurannut netissä ja muissa medioissa vellovaa väittelyä ns. pakkoruotsista ja ruotsinkielen asemasta Suomessa.
1. Suomi on kaksikielinen maa. Siinäpä mielenkiintoinen lause. Siihen nojaavat useinmmat ruotsinkielen aseman ja opetuksen puolesta esitetyt argumentit. Kielilaissa lukee, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Tämä ei nykykeskustelun valossa ollenkaan riitä selittämään minulle ensimmäisen lauseen merkitystä. Tulisiko ruotsin kielen olla minulle suomenkielisenä samanlaisessa asemassa kuin kansallislaulu, kansalliskirjailija tai -runoilija? Minua ei ainakaan ole missään pakotettu laulamaan kansallislaulua ja lukemaan Kiveä tai Runebergiä. Ainakaan vuositolkulla. Mitä ihmettä on siis kansalliskieli?
Valtio voi määrätä vain ”itsestään”, eli valtiollisesti tuotettavista palveluista. Lähes koko kielilain teksti keskittyy minun ymmärrykseni mukaan ns. vähemmistöoikeuksien turvaamiseen valtion ja sen erillislaitosten toiminnassa. Ainoastaan seuraava kohta voitaisin tulkita muuten:
”Viranomaisten tulee toiminnassaan vaalia maan kielellistä kulttuuriperintöä ja edistää molempien kansalliskielten käyttämistä. Jos olosuhteet sitä edellyttävät, julkisen vallan on ryhdyttävä erityistoimenpiteisiin kansalliskieliin liittyvien sivistyksellisten tai yhteiskunnallisten tarpeiden turvaamiseksi.” Tämän kohdan suurin osa kansalaisista varmaan ymmärtää niin, että ruotsinkielen käyttämistä on edistettävä ruotsinkielisten keskuudessa, ja suomea suomenkielisten.
Mikä tekee maasta kaksikielisen? On lukemattomia maita, joissa on kielivähemmistöjä. Esim. Ruotsista , Virosta ja Saksasta näitä vähemmistöjä löytyy. Ovatko nämä maat kaksikielisiä maita? Eivät. Eikö olisi siis parempi puhua Suomestakin kaksikielisenä valtiona. Tämä väite perustuu logiikkaan, jonka mukaan maata ei voi muuttaa lailla toisenlaiseksi mitä se on, mutta valtion voi. Esim.taas väitettä ”suomalaisista 93% puhuu äidinkielenään suomea” ei käytännössä voida kyseenalaistaa.
2. Itsetunnottomuus. Meillä on maailman parhaiten vähemmistön oikeudet turvaava kielilainsäädäntö! Hyvä me! Jokainen valtion ruotsinkielisille tarjoama erityispalvelu ja etu on olemassa, koska yli 90 prosenttisesti suomenkielisten suomalaisten valitsema eduskunta (melkoisen yksimielisesti) haluaa niin. Tästä syystä suomenkieliset ovat erilaisuutta arvostavia, suvaitsevaisia ja monikulttuurisuutta edistaviä ihmisiä, eikä kukaan ruotsalainen, ranskalainen, amerikkalainen tai suomenruotsalainen voi muuta väittää. Tosiasiat puhuvat puolestaan, asiat voisivat olla täysin toisin. Tästä syystä on myös turha väittää, että vähemmistökielien asemaa pitäisi parantaa myös muualla, eikä heikentää Suomessa. Ensinnäkin jokainen maa kohtaa saman reserssien rajallisuuden.Vaakakupissa ovat meillä kuin muuallakin vähemmistön oikeudet, enemmistön oikeudet ja raha. Meillä on päädytty vähemmistöjen kannalta erittäin edulliseen ratkaisuun. Toiseksi enemmistön ruotsinopiskelu ei hidasta ruotsinkielisen vähemmistön vähenemistä yhtään tippaa. Siihen vaikuttavat modernit ilmiöt kuten urbanisaatio, liikkuvuus ja kommunikaation kasvu sekä assimilaatio, jonka jokainen vähemmistö kohtaa ja on aina kohdannut. Etenkin suomalaiset poliitikot tuntuvat pelkäävän, että suomenruotsalaiset leimaavat heidät rasisteiksi, jos joku puolella sanallakaan mainitsee ruotsinopiskelun. He voisivat vaikka turvata tähän RKP:n veppisivulta löytyvään tekstiin:
Miksi ruotsin kieltä pitää lukea suomenkielisissä kouluissa?
Rkp:n lähtökohta kielikysymyksessä on Suomen perustuslaissa, jonka mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Suomen kansa on tämän jälkeen demokraattisesti päättänyt (eduskuntaan valitsemien edustajiensa kautta), että molemmat kieliryhmät opiskelevat toistensa kieliä, tasavertaisuuden nimessä…Tietenkin asiasta voi ja pitääkin keskustella, demokraattisesti.
3. Suomenruotsalaisten tavoitteet. Kunpa suomalaiset lakkaisivat puhumasta kieli-imperialismista ja siirtomaavallasta tai ruotsintamisesta… Mikään asia, paitsi ehkä suomalaiset itse, ei uhkaa suomen kielta, kaikkein vähiten suomenruotsalaiset. Jokainen vähemmistö turvautuu uhattuna ajoittain ajatukseen, että sen jäsenet on “hyviä”, ehkä jopa parempia kuin muut. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vaaditaan suomalaisilta ruotsin opiskelua. Syy tähän vaatimukseen on se, että suomenruotsalaiset haluavat pitää yllä ajatusta, että Suomessa on kaksi tasa-arvoista kieltä. Tämä voi pitää paikkansa vain valtion kohdalla, ja välillä senkin suhteen väite ontuu. Syy tähän on suomen- ja ruotsinkielisten suhde, n. 20:1. Tälle asialle ei taas kukaan voi mitään. Suomenkieliset eivät valitettavasti voi lakata olemasta. Koska suomi ja ruotsi määritellään laissa ”kansalliskieliksi” ja ruotsinkielisten on opiskeltava suomea, tulee saman päteä myös kääntäen. Näin kuuluu siis ruotsinkielen opiskelua tukeva väite. Jos unohdettaisiin edes sekunniksi identiteetti- ja oikeuskysymykset, olisi päivänselvää että ruotsinkieliset opiskelevat suomea myös muista syystä, lähinnä pärjätäkseen elämässä tässä maassa. Ilman suomenkielentaitoa on nimittäin hankalaa toimia käytännön sosiaalisissa tilanteissa suurimmassa osassa Suomea. Tämän suomenruotsalaiset kyllä tietävät, luonnollisesti. Ovathan he käyneet Sisä-Suomessa, missä suomen lisäksi osataan yleensä vain englantia esim. kaupassa. Mutta tähän voidaan aina vastata, että entäs se Närpiön nakkikioski? Varmaan onnistuu englanniksi sielläkin paremmin kuin suomeksi. Siksi on turha vaatia suomen opiskelua ruotsinkielisiltä, jos halutaan eroon ns. ”pakkoruotsista”. Mutta miksi pitäisi vaatia? Suurin osa suomenruotsalaisista on kaksikielisiä tai he puhuvat muuten erittäin hyvää suomea. Suomea osaamattomien, lähinnä Pohjanmaalla asuvien ruotsinkielisten määrä on alle 60´000. He tai heidän kielitaitonsa eivät ole suomalaiselle yhteiskunnalle mikään ongelma. Jos ihminen haluaa vapaaehtoisesti olla opiskelematta suomea, saa minusta rauhassa sen tehdä ja kohdata samalla sen tuomat hankaluudet elämässään.
4. Suomenkielisten kansallinen identiteetti. Hassu juttu. Kun YLE:n ohjelmasarjassa Pakollinen Heinäkuu puhuttiin tutkimuksesta (Allard, 2000), jonka mukaan suuri osa suomalaisista pitää suomenruotsalaisia osana suomalaista yhteiskuntaa, kysyin heti itseltäni miksi tämä kysymys on tehty. Ovathan, mm. Tupo-neuvottelut, alkoholismi ja iltapäivälehdetkin osa suomalaista yhteiskuntaa. Seuraavana oli väite, että samalla todetaan ruotsin (kielen) olevan osa suomenkielisten kansallista identiteettiä. En kyllä voi ymmärtää, miten tuollainen väite voidaan perustella. Identiteetti on tunnetusti vaikea sana määritellä, mutta suomalainen identiteetti voisi tarkoittaa vaikkapa niitä asioita, joita ihminen pitää itsessään suomalaisina, tai joiden kautta hän on suomalainen. Väitteen mukaan suomenkielisen suomalaisen identiteetin rakennuspalikoita ovat esim. luontosuhteen, saunan, rehellisyyden, tasa-arvon jne. lisäksi ruotsin kieli? En ole vielä sellaista suomenkielistä tavannut, joka allekirjoittaisin tuollaisen lauseen.
5. Porttiteoria kieltenopiskelussa. Ei mahdu minun järkeeni, miksi joku opiskelisi jotain kieltä vain sen vuoksi, että se auttaa oppimaan jotain toista, jos ”ensimmäinen” kieli ei yhtään kiinnosta. Ruotsinopiskelussa kyseinen ajatus voi käytännössä toimia vain pohjoismaisten kielten kohdalla. Suurten maailmankielten kohdalla ajatus on täysin absurdi, ne kuuluvat saksa ja englanti (jonka opiskelu aloitetaan ennen ruotsia) poislukien myös eri kielisukuihin. Ja suuret maailmankielet ovat niitä, joita suomalaiset tarvitsevat pärjätäkseen globaalistuneessa maailmassa ja EU:ssa. Valitettavasti porttiteoria sisältää myös suorastaan rasistisen ajatuksen siitä, ettei suomenkielinen pystyisi oppimaan kieliä muuten kuin ”ruotsin kautta”. En usko, että ruotsinkieliset yleisesti allekirjoittavat tällaisia freudenthalilaisia ajatuksia, mutta tämä porttiteoria lähentelee niitä.
6. Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaiden neuvoston virkamiehistön koostuu muutamista kymmenistä ihmisistä, kaikki julkisen sektorin yhteistyö yhteensä korkeintaan muutamista sadoista ihmisistä. Lisäksi kokouksissa käytetään pitkälti englantia, koska norjan ja varsinkin tanskan ymmärtäminen on vaikeaa. Yritysmaailmassa on työkieli lähes poikkeuksetta englanti, myös ruotsalaistaustaisissa yrityksissä. RKP perustelee veppisivullaan pohjoismaista yhteistyötä seuraavasti:
Miksi ruotsin kieltä pitää lukea suomenkielisissä kouluissa?
…Laajemmin olisi kuitenkin hyvä keskustella myös siitä, mihin haluamme että meidät kansakuntana mielletään; olemmeko osa perinteistä pohjoismaista hyvinvointivaltioiden piiriä, vai jotain aivan muuta. Erittäin perusteltu on tänä päivänä myös huoli kaikkien pienten kielen - kuten suomen ja ruotsin - pärjäämisestä englannin vyöryn alla.
Onko suomalainen hyvinvointivaltio vähemmän pohjoismainen, jos kouluissa eivät kaikki suomenkieliset opiskele ruotsia? Opiskellaanko missään muussa maassa pakollista ruotsia? Entäpä suomea? Enkä lisäksi voi ymmärtää, miksi suomalaiset kantaisivat huolta ruotsin kielen säilymisestä maailmassa, kun vierestä löytyy Ruotsi miljoonine ruotsinpuhujineen.
Useimmat tässä mainitut tekijät ovat osaltaan luomassa ajatusta, jonka olen ristinyt Suomen mystiseksi kaksikielisyydeksi. Niillä pyritään luomaan kuva Suomesta jolla on erityinen, kaikista maailman maista poikkeava suhde erääseen maan vähemmistökieleen. Tämän suhteen olemassaolon ainoa tarkoitus on toimia perusteena valtion harjoittamalle ruotsinkielen vahvalle tukemiselle. Koko termi kansalliskieli viittaa siihen. Ruotsi on muka myös suomenkieliselle kansallisuuteen liittyvä asia. Absurdi ajatus.
Ruotsinkielisten palvelujen säilyttäminen ei tarvitse tällaista vääristelyä. Voitaisiin ihan hyvin todeta, että sillä on historian sille antama erityisasema vähemmistökielenä. Ruotsinkielisten vähemmistöasema on hyvin perusteltavissa ilman järjettömiä puheita identiteeteistä tai kansalliskielistä. Sen oikeutus ja kannatus lepää suomalaisten ja heidän arvojensa varassa, kuten se on tehnyt tähänkin asti. Ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen onnistuisi oikein mainiosta ilman ns. pakkoruotsiakin. Tutkimusten mukaan suomenkieliset suhtautuvat hyvin positiivisesti suomenruotsalaisiin, eikä ruotsinopiskelu häviä Suomesta mihinkään, jos se tulisi vapaaehtoiseksi. Sehän pysyisi valttina tietyillä työmarkkinoilla, mitä se on nytkin.
