Olisi aika helppoa viitata tämänkin blogin Venäjä-aiheisiin kirjoituksiin ja todeta: mitä minä sanoin. Voisi myös kehitellä vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita. Mitä Jos Viro ei olisikaan NATO:ssa, Venäjähän olisi varmaan “suojannut kansalaisiaan”, ja miehittänyt toissakeväänä Narvan ja Tallinnan. Tai jonkin muun pikkuvaltion alueen. Venäjä haluaa suurvallaksi, ja suurvallalla on etupiirejä. Etupiiri koostuu alusmaista, joista ei tarvitse kantaa vastuuta, mutta joita voi pompotella mielensä mukaan. Aikaisemmin puheena ollut disinformaatio on myöskin taas kuvassa mukana. Vaikka lännen ministerit lähes omin silmin näkevät Georgiaan tunkeutuneet venäläisjoukot, voi Putin silti todeta: Emme ole hyökänneet, turvaamme rauhaa separatistialueilla”. Mutta minulla on itseasiassa vähän muuta mielessä.

Enemmän minua huolettaa suomalaisten suhtautuminen. Ensireaktio Suomen medioissa oli: “Kehtaako kukaan enää kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä.”

Eikö Suomi ole suvereeni valtio, joka voi vapaasti liittyä haluamiinsa järjestöihin? Mistä suomettuneisuuden alhosta nousevat nämä kommentit? Ei kai kukaan nyt oikeasti ole sitä mieltä, että vahvimman oikeus on oikea oikeus? Juuri tällaisia pelkotiloja varten NATO on olemassa.

Suoraan sanoen minun on vaikea ymmärtää kysymystä “mutta mitä Venäjä sanoisi Suomen NATO-jäsenyydestä?”. Se on vähän kuin pankinjohtaja kysyisin seudun pankkirosvoita, mitä he ovat mieltä investoinnista kestävämpään pankkiholviin.

Suomen NATO-jäsenyys tekisi Suomen ulkopolitiikan harjoittamisen helpommaksi, koska jäsenyys tarjoaa jäsenilleen USA:n sekä nykyään melkein jokaisen Euroopan maan muodostaman yhteisön turvan. Vai uskooko joku, että EU- /NATO-partneri -Suomi voisi puolueettomuudella ostaa turvaa Venäjältä? Suomi on pian jäämässä siksi ainoaksi alueeksi, jolla Venäjä voi painostaa länttä. EU:n jäsenenä ja muutenkin Eurooppaan orientoituneena valtiona se olisikin loistava kohde. NATO-maahan ei Venäjä tule “turvaamaan rauhaa” kutsumatta, oli vähemmistöjä tai ei. Ja NATO-jäsenyydestä, eikä mistään muusta, on Georgian tapahtumissakin kysymys. NATO-jäsenyys vähentää Venäjän uhkailujen tehoa pieniä naapureitaan kohtaan.

Ainoa asia, mitä Venäjä voi minun silmissäni tehdä rajanaapurinsa NATO-jäsenyyden estämiseksi, olisi rauhanomaisella käytös, naapurivaltioiden suvereeniuden kunnioittaminen ja vanhojen vääryyksiensä tunnustaminen. Näin Venäjä olisi voinut siirtää kylmän sodan lopullisesti historiaan. Mutta se valitsi toisin. Nyt se voi seurata, miten uudet NATO-maat sen rajoilla varustautuvat ja valmistautuvat. USA saa nyt vieläkin kyseenalaistamattoman tuen näiltä mailta, koska muiden länsimaiden pelätään myyvän arvonsa, kun kova paikka tulee. Suomi kiirehtii vakuuttamaan puolueettomuuttaan, ehkä yrittäen pelastaa edes ETYJ:n vaikutusvallan rippeet. Mutta ETYJ:n korostamat ihmisoikeudet, demokratia ja kansojen itsemäärämisoikeudet ovat Venäjälle sen valtaa rajoittavia tekijöitä. Itse asiassa koko järjestö muistuttaa Venäjää ETYK:stä ja Helsingin hengestä, josta alkoi Neuvostoliiton imperiumin romahdus. Joten taitaa olla aika turhaa pyristelyä Stubbiltakin.

90-luvulla alkoi ihmisoikeuksien aikakausi Euroopassa. Pienet ja suuret kansat saivat itsenäisyytensä ja demokratiansa, kuten myös oikeuden määrätä itse talous- ja yhteiskuntajärjestelmistään. Nämä vajaat 20 vuotta sitten venäläisten ikeestä vapautuneet eivät tule luopumaan vapauksistaan noin vain. NATO:n suhteen tapellaan sitten seuraavaksi Ukrainasta, tämän jälkeen onkin taas raja pystyssä mereltä merelle, nimittän Jäämerelta Mustallemerelle. Niin, lukuunottamatta sitä yhtä metsäistä pätkää NATO-maa Viron vesien ja NATO-Norjan välissä.

On mielenkiintoista, miten “kulttuurien yhteentörmäys” Suomessa on pakottanut meidät, tai ainakin minut, määrittelemään suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja tarkemmin. Jopa valitsemaan niiden välillä

Antakaahan kun ensin esittäydyn: En ole koskaan ajatellut suomalaisen yhteiskunnan olevan uhan alla, enkä ajattele nytkään. Ulkomaalaiset, suomenruotsalaiset jne. eivät uhkaa meitä. Olen ollut suvaitsevainen, koska ihmisten perusoikeudet, demokratia ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat olleet Suomessa kyseenalaistamattomia.

Mutta lähinnä muslimitaustaisten ihmisten aiheuttamat tilanteet pakottavat ihmisen valitsemaan suvaitsevaisuuden ja em. “suomalaisten” (”eurooppalaisten”) arvojen välillä. Monethan “monikultturistithän” eivät tätä ikinä myönnä. He eivät myönnä sitä, että joissain tilanteissa ei voida toimia täysin suvaitsevaisesti mutta pitää kiinni esim. naisten oikeuksista, tasa-arvosta jne. Kaikkein hämmästyttävintä on ollut nähdä, miten suomalaiset naiset, kymmenien vuosien tasa-arvotaistelun jälkeen, suvaitsevat usein mitä uskomattomampia naisten alistamisen muotoja, kunhan sen voi selittää kulttuurisella. K-sana pesee pois kaikki synnit.

Yhdessä maassa ei saisi olla kuin yksi yhteiskunta, jossa kaikki osallistuvat ja jossa kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Muut järjestelmät johtavat yleensä törmäykseen, kaksoisstandardeihin. Tällaisia kaksoisyhteiskuntia on mm. Saksassa ja Ranskassa, osittain myös Ruotsissa. Ne ovat tuhoisia etenkin niiden vähemmistöjen edustajille, joiden kautta kautta kaksoisyhteiskunnat alunperin syntyivät. Tämä siksi, koska lait ovat kuitenkin olemassa ja valtakulttuurin arvojen totaalinen “kiertäminen” ei ole mahdollista.

Uskon todellakin ihmisten samankaltaisuuteen. Kuka tahansa voi valita arvonsa ja halutessaan muuttaakin niitä. En todellakaan pelkää todeta, että länsimaiset yhteiskunnat eivät muutaman vuosisata sitten paljoa poikenneet vaikkapa Iranista. Saman voi sanoa myös kääntäen. Voin toisaalta myös sanoa, että länsimaiden valitsemaa tietä ei välttämättä pitäisi pakottaa islamilaisille maille. Se tie on vain yksi vaihtoehto. On parempi antaa Lähi-idän maiden valita itse, näin he voivat itse todeta mihin fanaattinen konservatiivisuus ja kansalaisten äärimmäinen rajoittaminen voi valtion johtaa. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia.

Mutta kotimaassa on pystyttävä sanomaan ei, on pystyttävä olemaan suvaitsematta. Muuten on turha pitää yllä lakia tai muita sääntöjä, on turhaa välittää lapsille tärkeitä asioitamme kaikille yhteisessä peruskoulussa. Sillä ajoittain ne ovat ristiriidassa monen maahanmuuttajan arvomaailman kanssa. Jos halutaan sitoa perusarvot kulttuuriin ja puhua pakkoassimiloitumisesta, ei sellaistakaan tulkintaa pidä pelätä. Jotkut asiat ovat vain tärkeämpiä. Ne ovat niitä asioita, joista Euroopassa ollaan ylpeitä ja joiden puutetta päivitellään, kun puhe kääntyy “kehittymättömiin” ulkomaihin. Maailmanlaajuinen kulttuurien kirjohan on arvostettava asia, ja kaikilla on varmasti jotain oppimista toisiltaan.

Eihän sitä oikein voi olla enää tunnustamatta: Suomalainen valtamedia, eli päälehdet, YLE ja muut sähköiset mediat ovat viime kuukausien aikana ottaneet sen lopullisen, ratkaisevan askeleen kohti roskajournalismia. Media on tosiaan oikea termi, tiedonvälityksestä ei voi enää puhua. Kaikki kävi lopulta kovin äkkiä, joten ehkä jonkinlainen korjausliikekin on mahdollinen. Ajattelin että mediat olisivat ottaneet onkeensa jo Vanhasen ahdisteluoikeudenkäynneistä, mutta kävikin aivan toisin. Tuli tapaus Kanerva.

Äänestäminen on nykyään melko turhaa puuhaa, mutta ei vain puolueiden samankaltaisuuden vuoksi. Miksi äänestää, kun valtamedia lopulta päättää esim. poliittisesta luottamuksesta. Lähes kaikki suomalaiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet Kanervan erottamista vastaan. Tapaus Kanerva tuo meidän hyvin lähelle USA:ta, jossa “luonnekysymykset” ratkaisevat politiikassa paljon. Mutta hei, kuka nyt oikeasta politiikasta enää mitään ymmärtää muutenkaan. Pidetään vaan kerran neljässä vuodessa kunnon popularity contest, eli valitaan maalle 200 Homecoming queenia ja kingiä.

Olisi kai pitänyt huolestua jo silloin kun HS alkoi julkaista “maailman ihmisiä”-nimistä höpönlöpöpalstaa. Kai se seuraavaksi liittää Seiskan lailla poliitikkojen kuviin hauskoja puhekuplia haastattelujen esittelyjen sijaan. Saataisiin politiikasta vähän viihdyttävämpää.

Poliitikkojen yksityisasioista vatvominen ei ole vain turhaa ja väärin heitä kohtaan, se myös vähentää mahdollisuuksia oikeiden asioiden käsittelyyn julkisuudessa. Ja ilman sitä voimme unohtaa toimivan demokratian. Mutta poliitikothan eivät ole kauaksi jääneet laakereilleen lepäämään median pyörittäessä sirkusta, he haluavat muutakin kuin hyväksikäytettävän osan. Niinpä Vanhanen ja Stubb selittävät tv:ssä Espanjan bussikolarista IHAN KUIN HEILLÄ OLISI MITÄÄN TEKEMISTÄ KOKO ASIAN KANSSA. Bussionnettomuuksia tapahtuu ja niistä uutisoidaan joka viikko. Miksi yleensäkään suomalaisen kuoleminen ulkomailla on jotenkin ihmeellisempi juttu kuin kotimaassa? Liikennekuolemia tapahtuu myös Suomessa. Mutta annas olla kun suruviestit liittyvät johonkin asiaan, joka voidaan selkeämmin nähdä päättäjien vastuualaksi…

Inhimillisen tragedian lisäksi Espanjan kolarissa oli surullista se, miten poliitikot täysin häikäilemättömästi olivat valmiit keräämään sympatia-(irto)pisteet kun mahdollisuus vain heille koitti. Ainakin minun silmissäni Vanhanen menetti osan siitä sympatiasta, jonka hän on saanut jouduttuaan paparazzien vainon kohteeksi.

On sanottu, että eletään jonkinlaista suvantovaihettä politiikassa, koska vaaleihin on vielä aikaa, ja hallitus ei ole enää tuore. En kyllä usko moiseen teoriaan lainkaan. Monella asialla olisi tulenpalava kiire, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Mutta media näyttää juuri nyt luovuttaneen, kerta kaikkiaan. Ainoa ajatus on, mistä tyhjänpäiväisyydestä seuraavaksi puhutaan. Parempia aikoja odotellessa. ..

No niin! Uusi blogi auki ja juttu Hesarissa (2.10.) Tämähän on yhtä juhlaa…

Preitinmäen maisema se siinä aukeaa. Perniössä siis. Mäeltä avautuu melko perinteinen varsinaissuomalainen kulttuurimaisema, läntisessä horisontissa kiiltelee meri. Käykäähän katsomassa

Vanhan blogin jutut olen laittanut sivuiksi, uusia tulee tähän. Kommentoikaa ihmeessä juttuja, jos siltä tuntuu!