Arvovalintoja

On mielenkiintoista, miten “kulttuurien yhteentörmäys” Suomessa on pakottanut meidät, tai ainakin minut, määrittelemään suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja tarkemmin. Jopa valitsemaan niiden välillä

Antakaahan kun ensin esittäydyn: En ole koskaan ajatellut suomalaisen yhteiskunnan olevan uhan alla, enkä ajattele nytkään. Ulkomaalaiset, suomenruotsalaiset jne. eivät uhkaa meitä. Olen ollut suvaitsevainen, koska ihmisten perusoikeudet, demokratia ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat olleet Suomessa kyseenalaistamattomia.

Mutta lähinnä muslimitaustaisten ihmisten aiheuttamat tilanteet pakottavat ihmisen valitsemaan suvaitsevaisuuden ja em. “suomalaisten” (”eurooppalaisten”) arvojen välillä. Monethan “monikultturistithän” eivät tätä ikinä myönnä. He eivät myönnä sitä, että joissain tilanteissa ei voida toimia täysin suvaitsevaisesti mutta pitää kiinni esim. naisten oikeuksista, tasa-arvosta jne. Kaikkein hämmästyttävintä on ollut nähdä, miten suomalaiset naiset, kymmenien vuosien tasa-arvotaistelun jälkeen, suvaitsevat usein mitä uskomattomampia naisten alistamisen muotoja, kunhan sen voi selittää kulttuurisella. K-sana pesee pois kaikki synnit.

Yhdessä maassa ei saisi olla kuin yksi yhteiskunta, jossa kaikki osallistuvat ja jossa kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Muut järjestelmät johtavat yleensä törmäykseen, kaksoisstandardeihin. Tällaisia kaksoisyhteiskuntia on mm. Saksassa ja Ranskassa, osittain myös Ruotsissa. Ne ovat tuhoisia etenkin niiden vähemmistöjen edustajille, joiden kautta kautta kaksoisyhteiskunnat alunperin syntyivät. Tämä siksi, koska lait ovat kuitenkin olemassa ja valtakulttuurin arvojen totaalinen “kiertäminen” ei ole mahdollista.

Uskon todellakin ihmisten samankaltaisuuteen. Kuka tahansa voi valita arvonsa ja halutessaan muuttaakin niitä. En todellakaan pelkää todeta, että länsimaiset yhteiskunnat eivät muutaman vuosisata sitten paljoa poikenneet vaikkapa Iranista. Saman voi sanoa myös kääntäen. Voin toisaalta myös sanoa, että länsimaiden valitsemaa tietä ei välttämättä pitäisi pakottaa islamilaisille maille. Se tie on vain yksi vaihtoehto. On parempi antaa Lähi-idän maiden valita itse, näin he voivat itse todeta mihin fanaattinen konservatiivisuus ja kansalaisten äärimmäinen rajoittaminen voi valtion johtaa. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia.

Mutta kotimaassa on pystyttävä sanomaan ei, on pystyttävä olemaan suvaitsematta. Muuten on turha pitää yllä lakia tai muita sääntöjä, on turhaa välittää lapsille tärkeitä asioitamme kaikille yhteisessä peruskoulussa. Sillä ajoittain ne ovat ristiriidassa monen maahanmuuttajan arvomaailman kanssa. Jos halutaan sitoa perusarvot kulttuuriin ja puhua pakkoassimiloitumisesta, ei sellaistakaan tulkintaa pidä pelätä. Jotkut asiat ovat vain tärkeämpiä. Ne ovat niitä asioita, joista Euroopassa ollaan ylpeitä ja joiden puutetta päivitellään, kun puhe kääntyy “kehittymättömiin” ulkomaihin. Maailmanlaajuinen kulttuurien kirjohan on arvostettava asia, ja kaikilla on varmasti jotain oppimista toisiltaan.

Suomalaisen poliittisen median alennustilasta

Eihän sitä oikein voi olla enää tunnustamatta: Suomalainen valtamedia, eli päälehdet, YLE ja muut sähköiset mediat ovat viime kuukausien aikana ottaneet sen lopullisen, ratkaisevan askeleen kohti roskajournalismia. Media on tosiaan oikea termi, tiedonvälityksestä ei voi enää puhua. Kaikki kävi lopulta kovin äkkiä, joten ehkä jonkinlainen korjausliikekin on mahdollinen. Ajattelin että mediat olisivat ottaneet onkeensa jo Vanhasen ahdisteluoikeudenkäynneistä, mutta kävikin aivan toisin. Tuli tapaus Kanerva.

Äänestäminen on nykyään melko turhaa puuhaa, mutta ei vain puolueiden samankaltaisuuden vuoksi. Miksi äänestää, kun valtamedia lopulta päättää esim. poliittisesta luottamuksesta. Lähes kaikki suomalaiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet Kanervan erottamista vastaan. Tapaus Kanerva tuo meidän hyvin lähelle USA:ta, jossa “luonnekysymykset” ratkaisevat politiikassa paljon. Mutta hei, kuka nyt oikeasta politiikasta enää mitään ymmärtää muutenkaan. Pidetään vaan kerran neljässä vuodessa kunnon popularity contest, eli valitaan maalle 200 Homecoming queenia ja kingiä.

Olisi kai pitänyt huolestua jo silloin kun HS alkoi julkaista “maailman ihmisiä”-nimistä höpönlöpöpalstaa. Kai se seuraavaksi liittää Seiskan lailla poliitikkojen kuviin hauskoja puhekuplia haastattelujen esittelyjen sijaan. Saataisiin politiikasta vähän viihdyttävämpää.

Poliitikkojen yksityisasioista vatvominen ei ole vain turhaa ja väärin heitä kohtaan, se myös vähentää mahdollisuuksia oikeiden asioiden käsittelyyn julkisuudessa. Ja ilman sitä voimme unohtaa toimivan demokratian. Mutta poliitikothan eivät ole kauaksi jääneet laakereilleen lepäämään median pyörittäessä sirkusta, he haluavat muutakin kuin hyväksikäytettävän osan. Niinpä Vanhanen ja Stubb selittävät tv:ssä Espanjan bussikolarista IHAN KUIN HEILLÄ OLISI MITÄÄN TEKEMISTÄ KOKO ASIAN KANSSA. Bussionnettomuuksia tapahtuu ja niistä uutisoidaan joka viikko. Miksi yleensäkään suomalaisen kuoleminen ulkomailla on jotenkin ihmeellisempi juttu kuin kotimaassa? Liikennekuolemia tapahtuu myös Suomessa. Mutta annas olla kun suruviestit liittyvät johonkin asiaan, joka voidaan selkeämmin nähdä päättäjien vastuualaksi…

Inhimillisen tragedian lisäksi Espanjan kolarissa oli surullista se, miten poliitikot täysin häikäilemättömästi olivat valmiit keräämään sympatia-(irto)pisteet kun mahdollisuus vain heille koitti. Ainakin minun silmissäni Vanhanen menetti osan siitä sympatiasta, jonka hän on saanut jouduttuaan paparazzien vainon kohteeksi.

On sanottu, että eletään jonkinlaista suvantovaihettä politiikassa, koska vaaleihin on vielä aikaa, ja hallitus ei ole enää tuore. En kyllä usko moiseen teoriaan lainkaan. Monella asialla olisi tulenpalava kiire, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Mutta media näyttää juuri nyt luovuttaneen, kerta kaikkiaan. Ainoa ajatus on, mistä tyhjänpäiväisyydestä seuraavaksi puhutaan. Parempia aikoja odotellessa. ..