Hajasijoittaminen vs Helsinki ?

Helsingin sanomat (19.10.) lyttää täysin hajasijoittamisen. Siinä ei kuulemma ole järjen häivää, suorastaan ihmisoikeuksi rikotaan.

Sen ymmärtää. Helsingin Sanomien tehtävä on puolustaa Helsinkiä kaikessa ja pönkittää ajatusta Helsingin loputtomasta kasvusta. Muista viis, muuttakoot tänne sieltä marisemasta. Eihän siellä maakunnissa edes paljoa hesaria lueta.

Ymmärrän kyllä täysin, että muuttaminen toisella paikkakunnalle työn perässä on monelle hankalaa. Voi muuttaminen alussa jopa hankaloittaa viraston toimintaa ja jotain varmasti alussa maksaakin. Mutta pitemmän tähtäimen edut ovat kiistattomat, valtio säästää monella tavoin, ja koulutetut hallintoalan ihmiset voivat asua muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Sellaisia kyllä löytyy. Samoin helpottuvat edes hieman valtavasta väestöpaineesta johtuvat ongelmat Helsingissä, kuten asumisen hinta, rakentamisen tarve, ruuhkat, liikenteen saasteet, paine suuriin liikenneinvestointeihin, sekä terveyden-/ vanhustenhuollon ja koulusektorin ylikuormitukset. Mutta näillä asioilla ei ole HS:lle mitään merkitystä.

Moni syntyperäinen pääkaupunkiseutulainen kieltäytyy ymmärtämästä sitä, että suuri osa pääkaupungin asukkaista on muuttanut seudulle työn perässä, ainakin osittain vasten tahtoaan. Tämä siitä huolimatta, että monien vanhemmat ovat tämän kohtalon kokeneet. Vastaukseksi saa, että eihän tänne ketään pakotettu ole, vaikka “pakkomuutosta” ja sen aiheuttamista sosiaalisista ongelmista lähiöissä 60- ja 70-luvulla on kyllä tehty lukemattomia tutkimuksia ja dokumenttejä. Toisaalta ei kyllä pakoteta ketään siirtymään hajasijoitetun työpaikan perässä muuallekaan, ja Helsingissähän (muita alan) töitä on, jos jossain. Siinä missä vaikkapa Helsinkiin siirtyvä yrityksen yksikkö vain kylmästi ilmoittaa asian tapahtuvaksi, on hajasijoituksessa virkamiehillä löydettävä vastaavia töitä valtiolta.

Moni hajasijoitusta päivittelevä pääkaupunkiseutulainen ei osaa/halua asettua vaikkapa sen pikkukaupungissa elävän, juuri työnsä menettäneen ihmisen asemaan, joka miettii: ” Mitäs nyt tehdään, täytyy varmaan kaikkea mahdollista yrittää, ettei vaan tarvitsisi Helsinkiin muuttaa..” Pääkaupunkiseutulainen voi jopa loukkaantua tällaisesta ajatuksesta. Se on kuitenkin muualla Suomessa ajoittain aivan arkipäivää. Ei siellä Helsinkiä vihata, ei vaan haluta muuttaa pois kotiseudulta. Sääli että ihmisten on noinkin vaikea ymmärtää toistaan. Asian vaikuttaa varmasti ainakin media, joka valtakunnan tasolla on ajoittain kovin yksisilmäinen.

Työstä ja elämisestä

Helsingissä on kunnallisvaaleista tullut aikamoiset vaatimisvaalit. Yksityisautoilua halutaan rajoittaa keskustassa, ihmisiä vaaditaan pyöräilemään jne. Ehkäpä porkkana ei tässä ole tehonnut, on kepin aika. Pakko tosin myöntää, että ruuhka-/ saaste-/ ja meluongelmia ei ilmeisesti muulla keinoin saada muutetuksi. Usko vapaaehtoiseen asennemuutokseen lienee sammumassa.

Samalla on parjattu valtavasti ns. nurmijärveläisyyttä mediassa, koko sana on jo saanut sellaisen kaiun, että kunnanjohtajakin jo älähti hesarissa. Kehyskuntalaiset ovat itsekkäitä saastuttajia, jotka eivät suostu elämään helsinkiläisittäin, vaikka käyvät täällä töissä.

Mutta eikö kenelläkään ole tullut mieleen, että monien ihmisten on “pakko” ruveta nurmijärveläisiksi. Jos 5-6 hengen perhe haluaa omakotitalon ja vaikka kaikille lapsille oman huoneen ja ja työt ovat Helsingissä, vaikka muuallakin periaatteessa voisi asua?

HS:ssa Ville Salmensuu tuo tämän ajatuksen esille tämänpäivän hesarissa. “Meille riittää vähempikin tila ja tavara”. Vaikka kaukomatkojen ja (turhan) autoilun vähentäminen varmaan onkin hyvästä, on moinen ajatus jo aikamoista asuinympäristöön pakottamista! Et voi lähteä pääkaupunkiseudulta töiden vuoksi, muttet voi myöskään muuttaa väljemmille vesille kaupungin laitamille. Eli koppiin mars! On tuskin Nurmijärvelle muuttavan vika, jos hänellä ei ole valmista puutarhakaupunkia nopeine Helsinki-yhteyksineen. Jos hän saisi valita, hän tuskin istuisi aamu – ja iltapäiväruuhkassa päiväkaupalla vuodessa. Mutta työpaikkojen siirtäminen tuntuu olevan on paljon helpompaa kuin ihmisten. Mutta annas olla kun mainitaan hajasijoittaminen…

Nurmijärveläisten syyllistämiseen en usko, koska turhaa yksityisautoilua harrastavat myös hyvien liikenneyhteyksien päässä asuvat, etenkin helsinkiläiset.

Muualla Suomessa puhutaan paljon siitä, miten on pakko muuttaa isoon kaupunkiin, useimmiten Helsinkiin. Helsingissä tällaiselle puhelle lähinnä naureskellaan. Kaikkien tappio tämä ilmiö kuitenkin on, ja siksi tuskin naurun asia.

Tuomaksen tärkeimmät – Kunnallisvaaliteesini 2008

ASUMISTA KAIKILLE KUKKAROILLE: On turvattava elämisen mahdollisuus Helsingissä myös pienituloisille, opiskelijoille sekä eläkeläisille. Helsingistä ei saa tulla rikkaiden kaupunkia, johon edes enää alemmalla keskiluokalla (puhumattamaan vähävaraisemmista) ei ole mitään asiaa. Helsinki tarvitsee näiden ihmisten työvoimaa, ja yhä kasvava pendelöinti on lopulta järjetöntä. Mm. kaupungin vuokrakorotukset ovat melkoisen vastuutonta toimintaa. Siksi jyrkkä ei vuokrankorotuksille, ja lisää kaupungin asuntoja.

LISÄÄ RAITEITA: Raideliikennettä myös Viikkiin ja Sipoon/Porvoon suuntaan! Vähänkin kauempaa keskustaan tultaessa bussit eivät voita autoa ajassa, ne vain ruuhkauttavat väylät. Ruuhkamaksut keskustassa voisivat toimia lisäperusteeluna auton kotiin jättämiseen.

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KUNNAT YHTEEN: Suuri osa kuntien kaupunkisuunnittelusta koskee muitakin kuntia. Varsinkin liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelussa asia on näin. Kokonaisuus ratkaisee. Helsinki ja Vantaa kannattavatkin yhteen liittymistä. Niin teen minäkin.

Vääntö puutarhakaupungeista

Kunnallivaaleihin liittyen ehdin juuri pohdiskella näitä kehyskuntien liikenteellisiä toimintaperiaatteita. Olisi pitänyt vaan laittaa heti nettiin nekin ajatukset, kun niistä käydään nyt yhtäkkiä keskustelua myös korkeimmilla politiikan areenoilla.

Asetun tässä asiassa johonkin Matin ja “betonipuolueen” välimaastoon. Mallina pidän Keski-Euroopassa minulle tutuksi tulleita “lähiöitä”.

Matin hajamalli on periaatteessa hyvä, lähipalvelut ja jopa lähityöpaikat ovat todellakin toivottavia. Toisaalta voi todeta, että ihmiset voisivat( haluaisivat!) tietenkin muuttaa myös Suomen muihin kaupunkeihin, jossa on kaikenlisäksi halpaa maata ja vajaakäyttöistä infrastruktuuria. Mutta pääkaupunkiseudulla liikenteen Helsingin keskustan ja kehyskuntien/etälähiöiden välillä tulee perustua juniin! En halua enää yhtäkään Hakamäentien laajennusta, Helsingin muokkaaminen yksityisautoilulle sopivaksi on paitsi turhaa ja kallista, niin myös loputon suo. Ei ole myöskään mitään järkeä tukeutua busseihin kehyskunta- keskusta-akselilla, koska ne eivät kuitenkaan pärjää ajassa yksityisautojen kanssa. Päälle tulevat saasteongelmat.

Puhe betonista on kuitenkin turhaa. Puutarhakaupungissa voidaan nimittäin asua myös omakotitaloissa ilman jokapäiväistä autonkäyttöä, koska talo voi hyvin sijaita jopa 3 km päässä “kylän” juna-asemasta. Suuremmissa puutarhakaupungeissä voisi olla myös pienimuotoista bussiliikennettä, jonka avulla kylän laidalta pääsisi asemalle 5-10 minuutissa. Näin bussi-junayhdistelmän avulla pääsisi edelleen nopeammin keskustaan kuin autolla. Omakotialueitakin tulee silti rakentaa tehokkaasti/tiiviisti, että kuljetut matkat lyhenevät. Nykyäänhän meininki on ollut sitä, että joku ostaa keskeltä metsää/pellolta tontin, jonne rakennetaan muutama talo ja tie. Myöhemmin sitten korjaillaan virheitä ja päivitellään älytöntä yhdyskuntarakennetta ja mutkaisia teitä. Näin ovat syntyneet iso osat Espoota ja Vantaata.

Raiteita pitää rakentaa lisää, esim. Puotilasta Sipooseen ja Porvooseen. Myös Helsingissä on parantamisen varaa, esim. Viikkiin tulisi saada raide jostain. Vaihtoehtoja on useampia. Luonnollisesti jo olemassaolevien rataosuuksien varrelle tulee mahdollisesti rakentaa lisää asemia.

Helsingin keskustaan pitäisi samalla saada lisää kävelykatuja jne. Tämä kaikki tukee perusasennetta, jonka voi tiivistää seuraavasti: Ei ole mitään järkeä lähteä autolla keskustaan ostoksille, koska se vaatii kokonaisuudessaan enemmän aikaa ja vaivaa kuin julkisten käyttö. Tämä ajatus on ollut arkipäivää monissa Euroopan suurissa kaupungeissa jo vuosikymmeniä, ja toivon sen todellakin leviävän myös pääkaupunkiseudulla.

Näin vähenisivät myös ruuhkat, hiilidioksidipäästöt ja muut saasteet. Tietysti olisi hyvä, että ns. puutarhakaupungissa asuva sisäistäisi ajatuksen, että päivittäiset ruokaostokset tehdään kodin lähellä, ei keskustassa. Tähän kuvioon ei tosin myöskään sovi, anteeksi vaan Matti ja muut, että ostoksilla käydään jossain valtavassa Parkissa. Toisaalta Matti on ihan oikeassa siinä, että monet suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Eikä se todellakaan ole mitään puolirikollista keskustalaista pöndeilyä, niinkuin monet city-fanaatikot esittävät.

Katso myös aiempi juttu kaupungistapaosta