Sanotaan, että sodassa totuus on ensimmäinen uhri. TV2:n Vihailtaa seuratessa tuli mieleen, että viime vaalit jättivät Suomen poliittisen keskustelun eräänlaiseen sotatilaan. Ainakin ohjelman vasemmistolaisten puolueiden ja Vihreitten nuoret edustajat ja monet tuntemani rivikannattajakin ovat jytkyn jälkeen hylänneet keskustelun reilut pelisäännöt ja tasapuolisuuden. Välillä näiden ihmisten puheista paistavat kaksinaismoralismi ja kaksoisstandardit niin selvästi läpi, että välillä suorastaan hävettää heidän puolestaan. Mutta ilmiö on toki jo vanha.
Jo pitkän aikaa on minua ihmetyttänyt, mikseivät jotkut vasemmistolaiset pysty tuomitsemaan esim. Neuvostoliiton toimintaa. Eihän NL “omista” vasemmistolaista aatetta. Miten ihmiset, jotka kovaan ääneen ovat ajaneet ihmisoikeuksia maailman sorretuille kansoille, eivät tuomitse Stalinin tekoja ehdoitta, ilman mitään selittelyjä? Eivätkö he muka oikeasti vastustakaan tällaisia kauheuksia niiden itsensä, vaan vain niiden takana olevan ideologian vuoksi?
Toinen historiakäsitykseen liittyvä kaksinaamaisuus liittyy kansalaissotaan. Vaikka Suomen porvaristo/ oikeisto on jo vuosikymmeniä nyökytellyt hyväksyvästi valkoista terroria tuomitseville äänille ja tutkimuksille, kovin harva vasemmistolainen suostuu myöntämään, että aseelliseen kapinaan ryhtyminen demokraattisesti valittua hallitusta vastaan oli ilman muuta väärin. Tuskin yksikään vasemmistolainen suostuu ääneen myöntämään, että oli hyvä asia, että valkoiset voittivat kansalaissodan, koska Suomesta olisi punaisten voittaessa tullut diktatuuri ja hyvin todennäköisesti osa Leninin/Stalinin johtamaa Neuvostoliittoa. Nämä asiat eivät tarkoita valkoisen terrorin vähättelyä saatikka hyväksymistä.
Mutta miksi yleensä edes ajattelen, että vihervasemmistosta löytyisi jonkinlaista tasapuolisuutta tai reiluutta eri tavalla ajattelevia kohtaan? Ehkä siksi, että tämä viimeistään parikymmentä vuotta sitten Suomessa melko hegemonisen aseman saavuttanut aateryhmittämä kuitenkin juontaa juurensa 60- ja 70-luvuille, juuri vaatimuksiin tasa-arvosta ja esim. yhtäläisistä oikeuksista vähemmistöille saada äänensä kuuluviin. Jotenkin olen ajatellut, että siitä olisi jotain jäänyt “muistiin”, periaatteeksi. Mutta valta turmelee, joudun muistuttamaan itseäni.
Kun Vasemmistonuorten Andersson sanoo suorassa lähetyksessä, että vasemmistolainen väkivalta on erilaista kuin oikeistolainen, joudun myöntämään karun totuuden. Jotkut vasemmistolaiset mitä ilmeisemmin hyväksyvät ainakin vahingonteot ja ihmisten terveyden vaarantamisen, kunhan sillä edistetään vasemmistolaisia aatteita. He tuskin olisivat valmiit yhteiskuntaan, jossa kaikki toimijat käyttäisivät samoja anarkistisia keinoja kuin he. Jos poliisi lakkaisi suojelemasta ihmisiä, myös heitä, painettaisiin kaikki ns. “vähäväkiset” maanrakoon. Sellaista tuskin kukaan haluaa. Mutta on niin houkuttelevaa käyttää vandalismia suuremman mediahuomion saamiseksi kuin mitä pieni porukka ansaitsee, ettei näistä “epärehellisista” keinoista ehdoitta sanouduta irti.
Joka sanoo että perussuomalaiset ovat fasisteja, tai että Jussi Halla-ahoa tulisi poliittisesti rangaista Anders Brejvikin teoista, on mielestäni älyllisesti epärehellinen. Fasismiin kuuluu nimittäin aivan erottamattomasti pyrkimys demokraattisen järjestelmän kumoamiseen, johon perussuomalaiset eivät selvästikään pyri. Jälkimmäinen väittämä taas on jo niin absurdi, etten edes jaksa lähteä sen älyttömyyttä osoittamaan. Vaalien jälkeen olen huomannut joutuvani puolustamaan perussuomalaisia, vaikkeivät heidän tyhjyyttään kumisevat aatteensa kiinnosta minua pätkän vertaa. Mutta en voi vain istua hiljaa ja kuunnella lapsellisen törkeitä yleistyksiä tai nimittelyä, vaikka en persuista (niin juuri, persuista) piittaakaan. Jokaisella pitää nimittäin olla oikeus tulla arvostelluksi SAMOIN kriteerein sen mukaan, mitä on sanonut ja mitä politiikkaa kannattaaa. Persujen heppoinen ja suuria aukkoja sisältävä poliittinen ohjelma olisi helppo kyseenalaistaa ja saada näyttämään epäuskottavalta. Ei tarvitsisi kuin kysyä mahdollisimman monelta persulta mielipidettä mahdollisimman moneen asiaan, niin puolueen sisäiset erimielisyydet ja ristiriidat saataisiin esiin.
Mutta tähän ei Suomen vihervasemmisto ole kyennyt, vaan se alentuu jakelemaan rasisti- ja fasisti-leimoja. Ongelma on siinä, että tämä vain lisää persujen kannatusta, koska leimailuun sisältyy poikkeavan mielipiteen poissulkeminen ja halveksunta, joka taas antaa persuille marttyyrin viitan. Ja totta puhuen on leimakirveen heilutus myös väärin persuja, kuten ketä tahansa, kohtaan. Jos kaikki käyttäytyisivät kuin nämä vihervasemmistolaiset, olisi rakentava poliittinen dialogi mahdotonta. Tuolloin poliittinen keskustelu taantuisi epä-alylliseksi mölyämiseksi, joka romahduttaisi kansalaisten uskon edustukselliseen demokratiaan lopullisesti. Sillä jos kukaan ei kuuntele, on turha puhuakaan.
