Artikkeli nuorten jalkapalloilijoiden kansainvälisestä kanssakäymisestä pisti taas miettimään vanhaa parinmuodostusteoriaa, ja suomalaisen miehen surkeaa dilemmaa.  http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Helsinki+Cupin+diskossa+tunnelma+yltyi+kiihke%C3%A4ksi/1135267800864/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

”Ei tuolla voi edes tanssia, kun joku on heti kimpussa”, kommentoi yksi suomalaistyttö. Suomalaiset pojat eivät varmaan saa sanaa suustaan noissa bileissä, jos maailmankirjat eivät vallan vinksallaan ole. Ainakaan ilman rohkaisua. Kyllä on tyttärillä vaikea tilanne, kun brassilla on vielä pokkaakin ”but your boyfriend is not here”. No yrittämisestä ei kai voi syyttää. Artikkeli tarjoaa kyllä vahvaa todistusaineistoa niille, joiden mukaan ”ulkomaalaiset vievät meidän naiset”.

 Suomalaiset pojat pelkäävät teitä, tytöt arvelevat. Taitaa olla, että pojat pelkäävät lähinnä suomalaisia tyttöjä. Siinä missä vaikkapa latinomaissa mies on parinmuodostustilanteen (baarissa tms.) ehdoton kuningas, suomalainen mies pelkää kuollakseen, että nainen nauraa räkättää hänelle tai suhtautuu halveksivasti tuttavuudentekoyrityksiin. Eikä pelko todellakaan ole aiheeton. Pojille kyllä muistutetaan pienestä pitäen ottamaan tyttöjen tunteet huomioon, mutta entäpä tytöille, erittäin vahvojen naisten maassa? Tuskin opetetaan mitään muuta, kuin että pojilla on vain yksi asia mielessä jne.

 Minulla on varmaan jossain vielä tallessa se sveitsiläislehden artikkeli, jossa suomalaisia naisia kutsuttiin talibaaneiksi, jotka alistavat miehensä. Varmasti provokatiivinen vertaus, mutta tuntuu, että kukaan Suomessa ei ole kyllä ajatellut asiaa pahemmin tuolta kantilta.  Eikö suomalaisille (naisille) ole tosiaan tullut mieleen, että ne piirteet, joita he arvostavat ulkomaalaisissa miehissä: (esim. puheliaisuus, sosiaalinen rohkeus, kohteliaisuus naisia kohtaan) johtuisivat kulttuurista, jossa miehillä on valta-asema. Monet ovat varmaan tajunneet, että nämä miehet eivät hyväksyisi vaikkapa sisariltaan sellaista käytöstä ja ”oloa”, josta he kovin pitävät suomalaisissa naisissa. Pelkoa voi sosiaalisessa tilanteessa herättää vain jokin sellainen, jonka toimija ottaa vakavasti. Vakavastihan yleensä suomalainen poika/mies ottaa tytön/naisen tutustumistilanteessa, niinhän hänelle on äiti, sisko ja opettaja opettaneet koko hänen ikänsä. Ajatus, että tyttö olisi jotenkin vähemmän arvokas, jotain ”toista” (ja siten vähemmän vakavastiotettava) on hänelle vieras.

Suomalainen mies ei ole osoittautunut ollenkaan sellaiseksi ”vientituotteeksi” kuin suomalaiset naiset, ja sama pätee kansainvälisiin pareihin Suomessa. Vaikka tunnen ainakin parikymmentä pariskuntaa, joista toinen osapuoli on suomalainen, en saa päähäni kuin kaksi, joissa mies olisi suomalainen. Enkä todellakaan usko, että tämä johtuu suomalaisten miesten kiinnostuksen puutteesta. Erään sosiologian teorian mukaan naiset haluavat yleensä ulkomaisen miehen vain, jos tämä tulee ”korkeamman tason” maasta kuin oma maa. Idea perustuu tietenkin ajatukseen miehestä (ei naisesta) tulonhankkijana ja ulkoisen statuksen luojana. Tasa-arvoisessa Suomessakin teoria toimii hyvin edelleen, suomalaista miestä vaan ikävästi sortaen.

Eli Länsi- ja Keski-Euroopan maat, sekä esim. USA ovat Suomea ”korkeammalla tasolla”, joten sieltä on suomalaisnaisille löytynyt miehiä. Suomalaismiehet ovat kelvanneet sinne huonosti. Sen sijaan itäeurooppalaiset sekä aasialaiset naiset voivat hyvin kuvitella ottavansa suomalaisen miehen, ja niin monet tekevätkin. Mutta siinä missä suomalainen nainen voi kertoa eurooppalaisesta miehestään kadehtiville tyttökavereilleen, tulee esim. venäläisestä (puhumattakaan aasialaisesta) vaimosta monelle, erittäin valitettavasti, edelleen mieleen että “jaha, ei sitten saanu suomalaista niin piti ottaa tollanen sitten”. Tällaisia talous-/kulttuurirasisteja on varmasti hyvin paljon Suomessa, niin kuin ulkomaillakin.