Suomalaisen poliittisen median alennustilasta

22 04 2008

Eihän sitä oikein voi olla enää tunnustamatta: Suomalainen valtamedia, eli päälehdet, YLE ja muut sähköiset mediat ovat viime kuukausien aikana ottaneet sen lopullisen, ratkaisevan askeleen kohti roskajournalismia. Media on tosiaan oikea termi, tiedonvälityksestä ei voi enää puhua. Kaikki kävi lopulta kovin äkkiä, joten ehkä jonkinlainen korjausliikekin on mahdollinen. Ajattelin että mediat olisivat ottaneet onkeensa jo Vanhasen ahdisteluoikeudenkäynneistä, mutta kävikin aivan toisin. Tuli tapaus Kanerva.

Äänestäminen on nykyään melko turhaa puuhaa, mutta ei vain puolueiden samankaltaisuuden vuoksi. Miksi äänestää, kun valtamedia lopulta päättää esim. poliittisesta luottamuksesta. Lähes kaikki suomalaiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet Kanervan erottamista vastaan. Tapaus Kanerva tuo meidän hyvin lähelle USA:ta, jossa “luonnekysymykset” ratkaisevat politiikassa paljon. Mutta hei, kuka nyt oikeasta politiikasta enää mitään ymmärtää muutenkaan. Pidetään vaan kerran neljässä vuodessa kunnon popularity contest, eli valitaan maalle 200 Homecoming queenia ja kingiä.

Olisi kai pitänyt huolestua jo silloin kun HS alkoi julkaista “maailman ihmisiä”-nimistä höpönlöpöpalstaa. Kai se seuraavaksi liittää Seiskan lailla poliitikkojen kuviin hauskoja puhekuplia haastattelujen esittelyjen sijaan. Saataisiin politiikasta vähän viihdyttävämpää.

Poliitikkojen yksityisasioista vatvominen ei ole vain turhaa ja väärin heitä kohtaan, se myös vähentää mahdollisuuksia oikeiden asioiden käsittelyyn julkisuudessa. Ja ilman sitä voimme unohtaa toimivan demokratian. Mutta poliitikothan eivät ole kauaksi jääneet laakereilleen lepäämään median pyörittäessä sirkusta, he haluavat muutakin kuin hyväksikäytettävän osan. Niinpä Vanhanen ja Stubb selittävät tv:ssä Espanjan bussikolarista IHAN KUIN HEILLÄ OLISI MITÄÄN TEKEMISTÄ KOKO ASIAN KANSSA. Bussionnettomuuksia tapahtuu ja niistä uutisoidaan joka viikko. Miksi yleensäkään suomalaisen kuoleminen ulkomailla on jotenkin ihmeellisempi juttu kuin kotimaassa? Liikennekuolemia tapahtuu myös Suomessa. Mutta annas olla kun suruviestit liittyvät johonkin asiaan, joka voidaan selkeämmin nähdä päättäjien vastuualaksi…

Inhimillisen tragedian lisäksi Espanjan kolarissa oli surullista se, miten poliitikot täysin häikäilemättömästi olivat valmiit keräämään sympatia-(irto)pisteet kun mahdollisuus vain heille koitti. Ainakin minun silmissäni Vanhanen menetti osan siitä sympatiasta, jonka hän on saanut jouduttuaan paparazzien vainon kohteeksi.

On sanottu, että eletään jonkinlaista suvantovaihettä politiikassa, koska vaaleihin on vielä aikaa, ja hallitus ei ole enää tuore. En kyllä usko moiseen teoriaan lainkaan. Monella asialla olisi tulenpalava kiire, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Mutta media näyttää juuri nyt luovuttaneen, kerta kaikkiaan. Ainoa ajatus on, mistä tyhjänpäiväisyydestä seuraavaksi puhutaan. Parempia aikoja odotellessa. ..


Toiminnot

Tietoa

2 vastausta kirjoitukseen “Suomalaisen poliittisen median alennustilasta”

7 05 2008
Leena Vartio (14:08:54) :

Olen jo odottanut uutta kolumniasi! Olen monessa asiassa samaa mieltä. Mutta miksi arvostelet Vanhasen ja Stubbin Malaga- raportointia? Nähtiinhän se, miten media hyökkäsi tsunamin aikaan.
Tiedottaminen nopeasti oli oikein! Tuliko siitä sitten irtopisteitä, tiedä häntä! Nyt arvosteltiin sitä, että Vanhanen ilmaisee aina itse-
ään kuin uutistenlukija, tunteettoman monotonisesti. Olisi siis itkettävä ääneen virallisissa tiedotustilaisuudessa tarpeen mukaan!
Hesarissa popularisoinnin huomaa selvimmin kulttuurisivuilta.
Kaiken maailman tingeltangel kelpaa nyt Seppo Heikinheimon hengen vastaisesti . Tietysti lehteä on myytävä myös sille maksukykyiselle pintasivistyneistölle, joka ei tiedä edes johtavien
poliitikkojemme nimiä. VMP toivoo Lentsu

22 05 2008
tulkitsija (19:04:33) :

Joo, UM:n virkamiehen olisi asiasta pitänyt tiedottaa, tai jonkun joka näiden asioiden kanssa työskentelee. Korkeimman poliittisen johdon asia se ei minusta ollut lainkaan, koska asia ei liity heidän tehtävänkuvaansa. Jos olisi vaikka alettu neuvotelta Espanian valtion kanssa jostain asiaan liittyvästä tms. niin sitten ehkä…. Poliitikot hyppäävät median pillin mukaan, ja media yrittää myydä tarinoitansa, usein kyseenalaisen keinoin. Nähtiinhän se jo Jokelassakin.

Kommentoi

Voit käyttää näitä tageja : <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>